Rikkonaisesta kokonaiseksi

Askel kohti parantumista

Osakseen meidän eron syyhyn oli minun taipuminen läheisriippuvuuteen.

Oletin eksällä olevan huono päivä ja silti väittävän ettei mikään vaivaa ja möksähdin itsekin, ja kun huono päivä sattui kohdalle, ajattelin kummassakin tapauksessa huonon (tai oletetun huonon) päivän johtuvan minusta. Halusin kontrolloida kaikkea; missä järjestyksessä siivotaan, missä välissä minkäkin huoneen matot tulee hakea sisälle, missä välissä siivousta viedään jopa roskat! Ajattelin aina, että eksäni lähtiessä hän ruinaa muita naisia, ja kerran kun yhdessä oltiin ulkona, yllätin hänet ulkoa toisen naisen kanssa, joka korjaili mieheni pipon asentoa. Ehkä liiallista mustasukkaisuutta, mutta reviiritietoisena en sitä hyväksynyt -enkä hyväksy vieläkään. Totta kai olin kiinnostunut, missä mieheni menee kun on ukkojen kanssa menossa, kuka nyt ei?

Olin myös aika kireä, mikä sen teki en tiedä, koska olen nauravainen ja räiskyvä persoona, joka ei pienestä hätkähdä.

Epäilin tosin jokaista puhelin pilinää, että toinen nainen siellä kirjoittelee ja loppujen lopuksi homma meni hänen tietokoneen stalkkaamiseen. Ja kuten arvata saattaa -ei muita naisia, ikinä. Se oli tyhmää ja kadun sitä aina. Nykyään hän sanoo ettei koskaan pettänyt ja uskon häntä.

Kontrolloinnin haluni menikin jo siihen, mihin aikaan hän hakee toisen lapsensa äidiltänsä, halusin aina että hän tulisi niin pian kuin voi, on mökki täynnä toimintaa ja itsekin saa aikaiseksi leipoa tai touhuta ”vähemmän mukavaa” yhdessä pojan kanssa mitä ei normaalisti tekisi (mm. vesipala kippojen täyttäminen pakastimeen, seinien maalaaminen), eli kaikki mikä olisi yksin tympeää sahanpurua. Elkää nyt aatelko, että poika oli mun pikku kotiapuri, kyllä siivoamisen ihan itse hoisin. Mikä sen mukavampaa kuin leikkiä lapsen kanssa maalin kanssa huoneessa jossa on mahdollisuus?

Mutta läheisriippuvuudesta toipumiseen on löytynyt hyvin vähän tekstiä internetistä, mistä se tulisi aloittaa, koska tietää toipuneensa? Miten muiden tulevien suhteiden kanssa käy vai olenko yh-äitinä loppu elämän yksin?

Alkuoksennus

Kai sitä jollain tapaa haluaa eroaan näin työstää, kirjoittamalla julkisesti mitä mielessä liikkuu. Alamäki tähän pisteeseen alkoi maaliskuussa, kun päätin vuokra-asuntoa hakea. Toukokuussa se sitten tapahtui, asumusero jonka puhuttiin parantavan kaiken. Nyt, melkein kesäkuun puolessa välissä, tilanne on pisteessä josta ei pääse enää pois, päätepisteessä. Paljon on kerinnyt tapahtua näinä kuukausina, toivoa ja epätoivoa ja niin rakkautta kuin vihaa. Varmasti niihin aikoihin liittyneistä asioita tulee kirjoitettua jatkossa enemmän, kun on pää hieman tyhjentynyt surusta ja mielen valtaa levollisuus. Paljon on asiaa mielessä, mutta niitä ei osaa jäsentää oikein.

Ero olisi varmasti todella paljon helpompi, jos pientä rakkauden hedelmää ei olisi tullut. Ihminen, jota toinen meistä ei halunnut on 8kk ja kasvaa joka päivä kovaa vauhtia oppien koko ajan uutta. Tekee kipeää ajatella, että rakas lapseni ei saa ”päivittäistä isi -annosta”. Olen perinteisten perhe-arvojen vankka kannattaja ollut aina, kun ollaan niin ollaan ja rakkautta ei heitetä pois vaikka mikä olisi, vaan rakkautta vaalitaan viimeiseen hengen vetimeen saakka, korjataan virheet ja eletään joka päivä arvostaen ja kunnioittaen toista niin kuin huomista ei tulisikaan.

Kaikista helpoin ajatuksista on ehkä lähtä purkaan tuoreimmasta. Erosta on nyt kuukausi, ja tänään sain tietää entiselläni olevan sutinaa uuden naisen kanssa. Hän ilmoitti tykkäävän hänestä ja aikovan tehdä enempää tuttavuutta. Ok, kivat hänelle. Aiemmin kun hän kävi lastansa katsomassa, sanoi ettei ole ihastunut. Miksi pitää olla epärehellinen?

Ennen tätä toista naista (joka siis tuli kuvioihin 3 viikkoa eron jälkeen), hän puhui kuinka antaa mahdollisuuden kun olen parantunut (tästä asiasta tulee toinen postaus, turha lähteä liian laajaksi tätä kirjoitusta kasvattaan). Taisi olla viimeinen tikki uskoa tuon mahdollisuuden saamista koska nyt sitä ei enää ole. Ei kuulemma ikinä kuuna päivänä. Tekisin mitä vaan että saan meidän perheen takaisin kasaan.